”AMBERLY STOLLY, ALAS SATULASTA KUIN OLISIT JO” kaikui kerran vuosikymmeneen Oliverin karjaisu, joka sai Lucasinkin sydämen hyppäämään kurkkuun oman järvensä rannalla. Kierankin vilkaisi vain sivusilmällä Monan kyydistä, suunnaten sitten tieltä maastoesteradalle, päättäen olla ottamatta osaa tähän sotaan. Kotopuolen kentältä lähes mikään ei jäänyt tiellä kulkeville salaisuudeksi, joka saattoi olla naisen ajatuskin. Tämän ajatusmaailma ei oikein kohtaa yhteen Oliverin kanssa, joka ottaa hevosten huonosta kohtelusta reippaasti itseensä. Amberly kiskoi ja potki panikoivaa Callya rumasti pienellä ympyrällä, jossa tamma puhkui ja puhisi silmänvalkuaiset vilkkuen. Oliverin raivon aistivan myös karvapallot ponipihatossa, jotka lähtivät pukittelemaan ympäri kuraista aitaustaan, saaden kahden muunkin pihaton jengit mukaan riehaan.
Sanomattakin taitaa olla jo selvää, että Oliverin raivo on tiluksilla hyvin harvinainen näky, jos edes ikinä havaittavissa. Valmennettavienkin kanssa mies on kärsivällisyyden perikuva, mutta nyt mies kihisi raivosta, kun Amberly oli lähtenyt sooloilemaan herkän tamman kanssa ja varustanut sen jos jonkinmoisilla lisäohjilla, gramaaneilla ja kannuksetkin oli laittanut jalkaansa. Nainen potki hevosta eteenpäin ja samalla nyki ohjasta. Oli ihme, ettei tamma ollut tikkuna pystyssä näin sekavilla avuilla – tai tässä tapauksessa käskyillä. ”Eihän sinua voi päästää itsenäisesti satulaan” Oliver sanoi suoraan, nyt neutraalimpaan äänensävyyn, hengitellen raivoaan johonkin taivaan tuuliin. ”Tietääkseni et ole saanut lupaa edes ratsastaa Callya. Äläkä luulekaan laittavasi tätä kenenkään muun niskaan” mies jatkoi, ristien kätensä eteensä. Amberly käveli tamman kanssa parin metrin päähän miehestä ja hyppäsi alas satulasta. Nainen ei sanonut mitään, katsoi vain Oliveria nenänvarttansa pitkin, kuin omistaisi hevosen, paikasta puhumattakaan. Miehen tunteenpurkaus taisi pelästyttää naisenkin, tai ennemminkin kolhinut tämän egoa. Oliver huokaisi syvään ennen suunsa avaamista uudelleen. ”Sinä siivoat valkkatallin lattiasta kattoon ja tarhat, jos aiot täällä vielä haluta oppia. Minä ratsastan Callyn. Kun olet saanut urakkasi päätökseen, voin katsoa mitä kanssasi teen” Oliver kertoi päättäväiseen sävyyn ja Amberly toimittikin tamman ohjat miehen käteen, marssien sitten kannukset vilkkuen pois kentältä. Oliver huokaisi jälleen ja siirtyi rauhoittelemaan tammaa, joka pää taivaissa, silmänvalkuaiset vilkkuen näytti siltä, että pian tuo lähtisi juoksemaan henkensä edestä. Cally onneksi luotti mieheen ja rentoutuikin pian, harvinaisen syvään huokaisten. Niin Oliver pääsi kapuamaan tamman selkään ja lähti talsimaan kohti maastoesterataa, jossa Kieran ravaili ympäriinsä Monan kanssa. Mustanruunikolla tammalla oli tänään rennompi päivä, enemmänkin palauttelua ja testailua edellispäivän hierontatuokion jäljiltä, jonka Oliver oli tammalle pitänyt. Kieran hyppäsin hallitulla laukalla pienemmän risuesteen ja saapui sitten miehensä luo, joka voikon selässä hammasta purren pidätti tunteenpurkauksen tunteenpurkausta. ”Annoitko jo tuomion?” Kieran kysyi ja käyntiin siirtyessään antoi Monalle pitkät ohjat. ”En kyennyt” Oliver vastasi, niiskautti nenäänsä ja silitteli Callyn kaulaa. ”Ensimmäinen vaikea asiakas pitkään aikaan, eikä edes omalla hevosellaan vaan oli omin päin halunnut Callyn ”laittaa ruotuun”” ”Jaa että semmoinen… Eikä Arthurin opit olleet menneet läpi?” ”Ei ilmeisesti, tai kyllä se valvonnassa yrittää ainakin esittää, mutta saattaa vain keksiä tämmöisiä tempauksia yksinään” ”Täytynee pistää tytölle henkilökohtainen vahti tallilla ollessaan, kai pistit sen muuten töihin?” Kieran heitti hymähtäen. ”Kunhan se ei ole Marc, poikaparka on ihan lääpällään” Oliver jatkoi surullisesti naurahtaen. ”Joo, valkkatallin saa hän siivota ja tarhat ennen tapahtumaa” ”Hah, hyvä!” Kieran naurahti ja kaksikko jatkoi lenkkiään maastoesteradalta metsään. ”Täytyy palata alkeisiin, täytyy Amberly laittaa Olivian ja Katerynin kanssa ponitunneille” Oliver huokaisi. ”Varmaan riimulla ja paalinaruilla, sekä yleissatulalla kenttää kiertämään” ”Saattaisi toimia” Kieran totesi mietiskellen. ”Muista toki, että lusikallakin voi lyödä” ”Muistan” Oliver vastasi surullisen oloisena. ”Saanko minäkin osallistua niille tunneille?” Kieran virnisti leveästi ja räpytteli silmiään nopeaan tahtiin. ”No tottahan toki, otetaan toki Olivia ja Edikin mukaan” Oliver naurahti miehensä koiranpentuilmeimitaatiolle.
0 Comments
”Missä on Taboo, MISSÄ ON TABOO?!” kaikui Reubenin huuto Lucasin navettarakennuksessa. Hevosten keruu laitumilta, lumimyräkältä suojaan oli onnistunut tähän asti enemmän vähemmän ongelmitta, mutta nyt Taboota ei näkynyt missään. Hopeahiirakko andalusianhevosori oli kadonnut kuin tuhkana tuuleen, eikä karjaakaan ollut näkynyt pitkään aikaan pihapiirin lähettyvillä. Miehet olivat vain olettaneet eläinten lymyilevän puuston suojissa kamalaa viimaa. Reuben marssi hakemaan viittamaista toppatakkiaan Zebran karsinalta, joka seisoi karsinan nurkassa kauhusta kankeana. Ulkona kävi niin kova puhina, että kuulosti siltä, kuin katto lähtisi pian irti liitoksistaan.
”Hei… Äläs nyt, josko odotetaan vielä hetki?” Lucas kysyi huolestuneeseen sävyyn Reubenilta, joka avasi jo navetan pienempää ovea, josta puhalsi kylmää viimaa rakennukseen. Punapää huusi vielä jotain Reubenin perään, mutta tämä jätti kylmästi ystävänsä sanat huomiotta ja sulki puuoven perässään. Lunta tuprutti niin sankasti, että otsalampun kanssa ei meinannut eteensä nähdä. Viimeisen tunnin aikana lunta oli tullut ainakin useamman kymmenen sentin verran, mutta kevyt pakkaslumi liikkui dyynimäisesti pitkin tilusta tuulen voimasta. Lunta siis saattoi paikoitellen olla vain nilkkoihin, kun jossain lunta saattoi olla melkein napaan asti… Järvi oli jäätynyt lähes umpeen ja kun sen yli nyt katsoi, saattoi nopeasti liikkuvien pilvien välistä nähdä kuun, joka epätoivoisesti yritti valaista miehen matkaa, kun tuo kahlasi lumessa metsänreunaa pitkin. ”TABOOOO! Tule kotiin!” mies huusi, vislasi ja huusi lisää. Hengästyneenä ja vastatuulessa ääni tuntui katoavan tuulen mukana väärään suuntaan. Lehmien laitumen puolelle kiivetessään pelko ja ahdistus kiipesivät miehen selkärankaa pitkin ylös ja alas, sekä ahdistaen tämän keuhkoja jo entisestään. Aivan aidan tuntumassa makasi tumma hahmo verisessä lumessa. Ilman kuunvaloa hahmoa ei olisi huomannut, ja vasta lähemmin tutkiessaan Reuben tunnistin hahmon suden surmaamaksi naudaksi. Tieto samalla helpotti miehen oloa, mutta myös aiheutti lisää stressiä – hänen hevosensa on nyt siis jossain päin metsää mahdollisesti suden, tai useamman, piirittämänä tai välipalana. Tiedossahan on, että Baffner Estaten tontilla on pyörinyt muutaman suden kokoinen, oudosti käyttäytyvä lauma, joka on pelotellut ratsukoita ja lenkkeilijöitä metsäreissuillaan. Asialle ei olla tehty mitään, sillä ne eivät olleet haahuilleet vielä pihapiiriin, vaan pyörineet pelloilla ja metsissä. Jonkinlaista käytöshäiriötä voidaan jo tässä vaiheessa epäillä, sillä sudet eivät ole surmanneet pelkästään ravinnokseen, vaan myös huvikseen, syömättä kohdettaan. Metsään päästessään Reubenin matkankäynti helpottui hieman, sillä suurin osa lumesta oli jäänyt puuston latvoihin ja lähtenyt sieltä tuulen mukana muualle ennen maahan asti putoamista. Verijälkiä ei aidan viereltä löytyneen ruhon jälkeen ollut näkynyt, eikä jälkiä muutenkaan. Mies kulki siis puhtaasti intuitionsa perässä pitkin pimeää, kuun valaisemaa metsää, jossa tuuli ulisi aavemaisesti puunrunkojen välissä. Päästyään metsäaukealle, jossa karja usein piti välipalatauon metsässä kuljeskellessaan, miehen mielessä maailma pysähtyi hetkeksi. Polulla makasi pienempi raato, jonka mies tunnisti sudeksi. Harmaa-valkoinen karvapeite heilui tuulenpuuskien tahtiin, kun mies tapitti raatoa syke korvissa jumputtaen. Samassa aukealla alkoi kuulumaan ulinansekaista mölinää, johon yhtyi myös hevosen puhina ja kova töminä lumista maata vasten. Siellä se Taboo nyt oli, lumimyrskyssä potki ja hyökki kohti paria sutta. Yhden ori oli oletettavasti teilannut polun varrelle, jättänyt isäntänsä löydettäväksi. Reuben ei kyennyt liikkumaan, vaan oli täysin jähmettynyt katsomaan, kun hevosensa melkein käsin kosketeltavalla raivolla yritti saada sudet hengiltä. Kuin robottina mies lähti talsimaan näkyville, jolloin ori huomasi omistajansa ja tämän lumivalkoiset hiukset. Tuntui siltä, kuin aika olisi taas jähmettynyt paikoilleen: tuuli ei enää ulissut korvissa, sekä lumihiutaleet lipuivat kevyesti ja hitain liikkein näkökentän ohi. Kunnes eivät enää sitä tehneetkään. Yksi susista loikkasi orin niskaan, keikkui rodeossa hetken mukana, kunnes putosi matkasta. Taboo ähkäisi ja tähtäsi nopeat kavionsa vielä viimeisen kerran susia kohti, jonka jälkeen otti lumi pöllyten vauhtia, laukaten kohti polkua, jossa Reuben seisoi. Mies väisti askeleen sivuun ja tarrasi orin harjaan, kun tuo hidasti parin askeleen verran raville miehen kohdalla. Heti ei Reuben päässyt kyytiin asti, vaan juoksi orin vierelle sen pitkään harjaan tarrautuneena, sillä lumessa kahlaaminen oli imenyt miehestä lähes kaikki voimat. Lopulta mies sai kammettuaan itsensä selkään samalla, kun hopeinen ratsunsa laukkasi kovaa kyytiä myötätuuleen metsässä. Oli lumoavan näköistä, kun hevosen karvapeite hohti kuunvalossa ja yhdessä nuo jahtasivat tuulessa riepottelevia lumihiutaleita. Ratsukko kiisi läpi metsikön, ohi naudanruhon, hyppäsivät yli lehmäaitauksen aidan ja suoraan navetan pihalle. Lucas odotti paikalla huolissaan, kun Reuben putosi selästä laskeutuessaan polvilleen maahan. Taboo seisoi jalat täristen, puuskuttaen kuin viimeistä päivää. Päästyään navetan lämpöön Reuben pikkuhiljaa sai kerrottua Lucasille, mitä oli tapahtunut. Samalla ori tutkittiin päästä jalkoihin, eikä näyttänyt hyvältä. Hopeankuultava hevonen oli yltäpäältä verta vuotavien naarmujen ja haavojen peittämä, eikä ollut muutenkaan loisteliaan näköinen. Kipuilme oli selvä, sekä tuo osoitti aggressiota jokaista sitä lähestyvää sielua kohti – jopa tallikoirat saivat osansa, jotka kävivät vai huolissaan nuuskimassa. Lucas loi surullisen ilmeen Reubenille, joka vettä tihkuvien, lumivalkoisten hiustensa läpi katsoi hevostaan kyyneleitä tukahduttaen. Eläinlääkäreitä on turha tavoittaa, kaikki ovat varmasti jo jossain katastrofitilanteisiin joutuneita kasaan parsimassa tai jumissa jossain tiellä. ”Lääkekaapissa on säilössä kipulääkettä, voidaan antaa sitä ainakin, jos ei muuta keksitä” Lucas sanahti pehmeään sävyyn ystävälleen ja taputti tuon olkapäätä. Reuben nyökkäsi. Kyllä eläinlääkäreitä oli yritetty tavoittaa, mutta kaksi kolmesta meni vastaajaan ja kolmannen toimistotyöntekijä vastasi pahoitellen, että syöttäkää särkylääkettä ja tehkää minkä parhaaksi näette, kukaan ei välttämättä useampaan päivään ehdi paikalle. Ei heille vihainen voi olla, tekeväthän nuo vain työtään, mutta tottakai siinä tilanteessa iskee epätoivo. Itse ajamaankaan ei voi lähteä, ja muilla on kädet täynnä toisten tallirakennusten päivystämistä. Lääkkeen löydyttyä miehet saivat jotenkin särkylääkkeen pakotettua orin kurkusta alas, ja taas näytti ilkeästi hampaitaan kaksikolle. ”Mitä mieltä olet?” Lucas kysyi ääneen, kun puolen tunnin päästä Taboo pystyi vihdoin huokaisemaan helpotuksesta ja pahimmat kivut antoivat armoa vahvan kipulääkeannoksen ansiosta. ”Taidat tietää, minkä kannalla olen” Reuben vastasi ja puri huultaan. ”Hyvä on” Lucas vastasi hiljaa, ja lähti taas. Reuben käveli orinsa karsinaan ja silitti tuon veren tahrimaa kaulaa huokaisten. Vaikka ori ei ole vanha, ei todellakaan – vasta 12-vuotias, mutta tuli Baffner Estateen ollessaan 8-vuotias. Kaltoinkohdeltu nuoruus on jättänyt jälkensä Taboon luonteeseen ja kehoon, kun sillä Espanjassa asuessaan käytettiin muun muassa rautaista turparemmiä oria kontrolloidakseen ja pitkiä kannuksia jonkinlaisen reaktion saamiseksi. Nämä siis selästä käsin, ties mitä hevonen on saanut kokea, kun sitä on käsitelty maasta. Joten, Reubenin mielestä armollisinta olisi päästää ori ikivihreille nyt, sillä vaikka pintahaavat saataisiin parsittua kasaan, epäili hän hevosella olevan myös häikkää lantiossaan. Kengättömäksi jäänyt hevonen on oletettavasti kaatunut jäisessä metsässä ja mahdollisesti jopa murtanut jotain luitaan, joita se on peitellyt adrenaliinin voimalla, kunnes aggressioi kaikelle elävälle ja sitten sai särkylääkettä. ”Joudumme ottamaan sen ulos, sillä, tiedäthän…” Lucas palasi pahoittelevalla ilmeellä mukanaan ruisku ja lääkepullo, jonka mies oletti olevan rauhoittavaa. Selässään tuo kantoi pitkänomaista laukkua, jossa oletettu lopetusase oli piilotettuna. Reuben vain nyökkäsi jälleen, puki mustan nahkariimun Taboon päähän ja lähti taluttamaan tuota pitkällä narulla ulos karsinasta, sitten ulos navetasta, nurkan taakse. Ori kulki hyvin vaivalloisesti ja ontuen, jonka nähdessään mies tunsi kamalia omatunnontuskia siitä, ettei ole kyennyt antamaan hevoselleen parempaa päätöstä maalliselle elämälleen. Tuuli ulisi edelleen yhtä kovaa, kun aikaisemminkin, mutta tällä hetkellä uutta lunta ei tullut, vaan puissa olevat lumet liikkuivat pyörteittäin pitkin pihaa ja järven jäätä. Lucas antoi orille rauhoittavaa ja Reuben rapsutteli karvaista ystäväänsä, yrittäen sitten pyytää oria makaamaan ohjein, joilla tuo oli vasta viikko takaperin opettanut oria menemään makuulleen herkkujen avulla. Valitettavasti nyt herkkuja ei ollut mukana ja tilanne oli muutenkin sydäntä särkevä. Taboo kävi kuin kävikin ähisten makuulleen olkipaalin kylkeen. Reuben istuutui hevosensa viereen ja silitteli tuon suurta, hopeanharmaata päästä ja katseli hevosensa lempeän ruskeita silmiä kuunvalossa, kunnes rauhoittava pääsi vaikuttamaan kunnolla. Reuben riisui Taboolta riimun, asetteli hevosen pään ja harjan kauniisti oljille ja pyyhki kämmenillään ja olkia käyttäen orin karvapeitteeltä pahimpia veriläiskiä ja sotkuja. Kun mies oli valmis, tämä halasi viimeistä kertaa rakasta ystäväänsä, kääntyi ympäri ja nyökkäsi Lucasille. Reuben käveli, kunnes löysi itsensä järven rannalta katsomassa kuuta pilvien välistä. Hetken taivaalla oli pilvetön alue, josta paistoi täysikuu tähtineen ja mies oli kuvittelevinaan näkevänsä tähdenlennon, mutta kyynelten sumentavat silmät saattoivat valehdellakin. Reuben seisoi aloillaan, kunnes Lucas tuli kutsumaan ystävänsä takaisin navetan lämpöön. Tuuli oli ilmeisesti vienyt laukauksen äänen mennessään, mikä oli ihan hyvä. Miehet katsoivat yhdessä kun kuu taas katosi pilvien taakse, ja kävelivät sitten tuulelta suojaan, takaisin navettaan. "Tämä vuosi on jo alkuun yksi suuri katastrofi" Lucas huokaisi. "Saa nähdä, paljonko karjasta on jäljellä huomiseen mennessä, puhumattakaan tämän myrskyn jälkeen..." Blondi, hieman ylikierroksilla käyvän näköinen, mies nojasi valkeaan Valkkatallin kentän aitaan leukaansa mietteliäänä hieroen. Uusi kouluratsastaja, Victor Bergel, Norjasta asti ratsasti Taxia kauniisti ja määrätietoisesti, mutta tätä blondi ei ollut vahtimassa. Oliver oli vaipunut ajatuksiinsa niin syvälle, ettei huomannut edes miehensä taiteilevan Amonin kanssa ohitse, eikä sekään ollut mikään hiljaisin projekti se, sillä orin kavioista puolet tai suurin osa oli yleensä ilmassa – varsinkin näin mukavan kirpakkana syysaamuna. Vasta Victorin koputtaessa kouluraipalla puuaitaa Oliverin nenän edessä, sai tuo miehen huomion.
”Mahtaa olla toisella paljon mielessä, kun virheettömällä passagella ei Taxi saanut huomiotasi” Victor selitti norjalainen aksentti korostaen tuon hienostunutta olemustaan. Musta puoliveritamma pärskähti ja ohjien ollessa pitkinä, ylsi tuo puhaltamaan lämmintä ilmaa Oliverin kasvoille. Mies korjasi purppuran villapiponsa asentoa. ”Vähän liikaa” blondi myönsi huokaistuaan ja hengitettyään syvään. Luvassa olisi kuunvaihteessa kilpailut, joihin olisi määrä tulla tilan oman rodun ensimmäisiä yksilöitä. Blondille oli kasautunut paineita kasvateistaan, vaikka niistä niin kovin ylpeä olikin. Olivatko kasvatit terveitä ostotarkastuksenkin jälkeen? Oliko jotain jäänyt huomaamatta verikokeista? Riittikö hevosilla potentiaalia niin korkealle, kuin oli luvattu? Riittivätkö hevoset omistajilleen? Oliko hevosista ylipäätään kilparatsuiksi? Blondi ravisti päätään kuin hevonen konsanaan, mutta vain omia ajatuksia karkottaakseen. Kilpailut muuten olivat tuttu juttu, eivätkä niinkään aiheuttaneet päänvaivaa. Arki Baffner Estatessa rullasi kuten pitikin, eivätkä edes Mark ja Antonio olleet ehtineet rikkomaan mitään hetkeen työkoneillaan. Asiat olivat pääasiassa siis hyvin. Victor oli hiljaa seurannut Oliverin silmiä ja kasvojen ryppyjen kasvamista viimeisten viikkojen aikana, eikä mies ollut ollut noussut satulaan siinä ajassa kertaakaan. ”Kuules, nyt mennään hakemaan sulle liikkuva terapiatuoli” hopeahiuksinen hienostomies huokaisi ja väisti Taxin lähemmäs aitaa, ohjaten Oliverin nousevan taakseen. Vastahakoisesti blondi sen teki, mutta miehen oli tarkoitus päästä lähemmäs tietokonettaan kuitenkin. Valkkakentältä Taxi käveli pärskähdellen, kaulaansa löysien ohjien ansiosta kunnolla venyttäen, kohti jo ruskeaan sävyyn taittuvia laidunmaita. Victor jätti Oliverin portille, josta pääsi mammojen aitaukseen, ja jatkoi sitten matkaansa mustan ratsunsa kanssa tietä pitkin. Laitumelle päästyään Oliver sai hörähdystervehdyksen kuudella eri äänellä, mutta kaikki jäivät muutaman metrin päähän pörisemään ja ihmettelemään. Mies tiesi, että tunnetilansa piti herkät eläimet loitolla, kunnes tuo rauhoittuisi. Se tosin oli vaikeaa, sillä tuntui kuin stressitila olisi pinttynyt Oliverin olemukseen niin, että se olisi jo osa miestä. Oliver käveli suuren vesiastian luokse sitä puhdistamaan ajatellen, että ehkä sen peseminen rauhoittaisi hänen oloaan. Pikkuhiljaa Oliver vaipui ajatuksiinsa, mutta tällä kertaa muistelemaan aikoja, jolloin hän vain ratsasti. Nyt blondi oli palkannut tallille enemmän ratsastajia ylläpitämään hevosten kuntoa ja tasoa, kun hevosmäärä oli kasvanut eikä vuorokausissa enää riittäneet tunnit maatilan, hevostallin ja perheen pyörittämiseen. Samalla blondi muisti, kuinka oli livahtanut mekkoliikkeeseen sovittamaan Kieranin kanssa häämekkoja. Naurahtaessaan mies tunsi lämpimän huokauksen niskassaan. Joku hamusi myös tämän hiuksia. Samassa purppura villapipo putosi vesiastiaan, jonka jälkeen blondi käänsi katseensa taakseen toinen kulma kysyvästi kurtulla. Vastassa oli punaisen lempitammansa pitkäviiksinen turpa, joka huokaisi uudestaan lämmintä ilmaa kohti miestä, tällä kertaa tämän kasvoille. Katsoessaan suuren puoliveritammansa merensinisiä silmiä Oliver herkistyi ja vajosi maahan nyyhkyttämään, purkamaan huoliaan joita tuo oli sisällään niin kauan pitänyt. Hetken päästä punainen puoliveritamma alkoi huulillaan hamuamaan ihmisensä hartioita ja laski päänsä miehen syliin, saaden blondin nyt kyyneleet vaihtumaan itkunsekaiseen hekotukseen. Hessu oli ajanut laiduntoverinsa kauemmas laiduntamaan, kun oli itse tullut omistajansa henkiseksi tueksi. Oliver nousi seisomaan ja pudisti vaatteitaan, kun tamma tapitti silmillään miestä korvat hörössä, pää hieman säkälinjan alla. Blondi kurtisti taas kysyvästi kulmiaan, kävellen sitten tamman toiselle puolelle tuon ilmettä kummastellen, rapsutti tämän säkää ja sain vain osakseen samanlaisen katseen. ”Mitä nyt?” Oliver kysyi lempeään sävyyn, jolloin Hessu katsoi laituminen portille. Jaa jaa, mies mietti ja asteli portille, avasi sen kokonaan ja päästi tamman ulos. Hessu liikkui kuin se olisi ollut pitkän riimunnarun päässä, vaikka todellisuudessa hevosella ei ollut edes riimua päässä, kuten hevosille yleensäkään ulkoillessaan, jotta vahinkoja ei syntyisi esimerkiksi hevosen jäädessä riimustaan jumiin. Blondi oli portin sulkiessaan lähtemässä jo kävelemään, mutta tamma korvat taakse osoittaen seisomaan, katsoen pää ylhäällä muualle kuin sanoen ”et sä nyt ymmärrä sitten yhtään mitään”. Oliver naurahti ja käveli tammansa luokse, taputti tämän lautasian ja silitti selkää. Hetkeen ei Hessulla ollut ratsastettu, sillä mies ei edelleenkään huolinut ihan ketä tahansa rakkaimpansa selkään. Punainen hevonen oli saanut lomailla ja eläköityä rauhassa sillä Oliver oli ajatellut sen olevan parasta niin hienon uran tehneelle hevoselle. Tamma tönäisi turvallaan Oliverin kylkeä miehen vajotessa taas ajatuksiinsa, saaden tuon taas naurahtamaan. Mies kapusi 170-senttisen hevosen selkään kankeammin kuin ennen, mutta pääsi kuitenkin kyytiin. Hessu seisoi koko kiipeämissession ajan paikoillaan, pää korkealla ja korvat taakse osoittaen, muttei liikkunut mihinkään vaikka projekti ei ollut mikään mielekkäin tai nopein. Fyysinen kunto oli molemmilla laskenut, josta mies oli myös häpeissään. Hessu lähti omatoimisesti kävelemään soratietä pitkin tallia kohti. Oliver oli ymmällään, muttei kyseenalaistanut sen enempää, sillä tamma käveli varmasti ja rauhallisesti. He kävelivät soratietä pitkin niin pitkään, kunnes Hessu kääntyi Lucasin metsän poluille, jonka jälkeen kaksikko seikkaili rannalla ja metsässä välillä vain seisoen ja hengitellen raikasta ilmaa. Kokonaisuudessaan Oliver oli ”kadoksissa” noin kolmisen tuntia, joka oli saanut tallin työväen jo huolestumaan, mutta nähdessään kaksikon antoivat he asian olla. Ymmärrys, se taitaa olla yksi hienoimmista asioista Baffner Estatessa. ”J-jahas” Victor ihmetteli ääneen seitsemän hevosen tammalauman ohi, joka vuorollaan roiski kuraista, joustavaa esinettä ympäri laitumen etureunaa rapa roiskuen. Ainakin leideillä oli hauskaa. Victor voi vain toivoa, että esine ei ollut minkään raato, sillä tuo ei aikonut vastakiillotettuja kenkiään mennä kuraamaan. Eldingar frá Húsavík
Taitaa olla ensimmäinen islanninhevonen ikinä talsimassa Baffner Estaten maalla. Villiä. Tervetuloa Edna! Kyseinen tamma pääseekin kilpailemaan askellajiratsastuksessa uuden tallityöntekijän, Татьяна(Tatyanan) kanssa. Aurinko laski puiden taakse pikkuhiljaa, värjäten taivaan ja harmahtavat pilvet oranssin, punaisen ja keltaisen sävyihin. Suuri, valkoihen hevosauto, matkasi vuosihuollostaan takaisin kohti kotitilaa noin 100km/h. Tyhjänä, tietenkin, mutta kuskinaan Oliver baffner. Radiosta pauhasi hittejä volyymit kaakossa, joka nyt auttamattakin raskauttaa kaasujalkaa. Pään nyökyttely tulee automaattisesti, tiedättehän, se hyvä fiilis.
Skylar Grey - Coming Home playing... 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔 𝒽𝑜𝓂𝑒 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔 𝒽𝑜𝓂𝑒 Seuraavat sekunnit tuntuivat minuuteilta: Hirvi loikkasin pientareelta hevosauton eteen, joka sai kuskin tekemään nopean ratinkäännöksen ja jarrutuksen, joka mustalla jäällä johti auton tieltä luistumiseen. Talvi yllätti autoilijan. 𝒯𝑒𝓁𝓁 𝓉𝒽𝑒 𝓌𝑜𝓇𝓁𝒹 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔 𝒽𝑜𝓂𝑒 𝐿𝑒𝓉 𝓉𝒽𝑒 𝓇𝒶𝒾𝓃 𝓌𝒶𝓈𝒽 𝒶𝓌𝒶𝓎 𝒶𝓁𝓁 𝓉𝒽𝑒 𝓅𝒶𝒾𝓃 𝑜𝒻 𝓎𝑒𝓈𝓉𝑒𝓇𝒹𝒶𝓎 "911, kuinka voin auttaa?" "Road 80:llä on tapahtunut hirvikolari, kuski loukkaantunut.. Tosi huonossa jamassa... ja auto metsässä, lähettäkää apua!" 𝐼 𝓀𝓃𝑜𝓌 𝓂𝓎 𝓀𝒾𝓃𝑔𝒹𝑜𝓂 𝒶𝓌𝒶𝒾𝓉𝓈 𝒶𝓃𝒹 𝓉𝒽𝑒𝓎'𝓋𝑒 𝒻𝑜𝓇𝑔𝒾𝓋𝑒𝓃 𝓂𝓎 𝓂𝒾𝓈𝓉𝒶𝓀𝑒𝓈 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔 𝒽𝑜𝓂𝑒, 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔 𝒽𝑜𝓂𝑒 "Hei, onko puhelimessa Kieran Cuthed?" vakava miesääni kuului puhelimen kaijuttimesta. "Kyllä, mitä asia koskee?" "Miehenne loukkaantui auto-onnettomuudessa hetki sitten, on tällä hetkellä tajuttomana Hillson'in sairaalassa - .... " 𝒯𝑒𝓁𝓁 𝓉𝒽𝑒 𝓌𝑜𝓇𝓁𝒹 𝓉𝒽𝒶𝓉 𝐼'𝓂 𝒸𝑜𝓂𝒾𝓃𝑔... "Bonnie, BONNIE! Mihin se keltainen karvapullukka taas juoksi..." Arthur kirosi marssiessaan hikisenä kohti jo tähkällä olevaa kaurapeltoa, joka tahtoi olla yksi bonnien kohteista. Bueno seisova pöytä. Nyt kun Olivia on harrastanut Clydellä valmentautumista tallin tiimissä, on poni ruunauksenkin seurauksena rauhoittunut roimasti vapaa-aikanaan, eikä ole lähtenyt tyttöystävänsä perään aitojen toiselle puolelle. Onneksi jälkikasvukin katsoo mammansa toimintaa oudoksuen, ja jää isäpappansa kanssa korvat hörössä katsomaan keltaisen kipittäjän perään.
Tälläkin kertaa Bonnie löytyi kyseiseltä kaurapellolta, muttei niin innokkaana kuin yleensä... Poni oli mahdollisesti ollut karkuteillä montakin tuntia, sillä koko talliporukka on ollut tanssilattiavalmistelurakennussiivous-hommissa Lucasin mökillä, josta ei pihatoille metsän läpi näe. Arthur käveli vaaleanpunainen riimu ja riimunnaru olallaan Bonnien luokse, joka narskutti hampaitaan yhteen korvat puolitangossa, hieman takaviistoon osoittaen. Kipukasvot olivat helposti tunnistettavissa. Tuhkanharmaa hiuksinen poika huokaisi ja nosti riimun niskahihnan Bonnien karvaisten, keltaisten korvien yli ja lähti taluttamaan tammaa ponipihattoa kohti. Matkan Bonnie käveli kankeasti, välillä vatsaansa puskien. Ei hyvältä vaikuta, Oliver paikalle ja eläinlääkärille soittamaan... "Shhh, tulkaa ihan hiljaa katsomaan" Oliver herätti kaksoset Olivian ja Katerynin, jotka aivan välttämättä halusivat valvoa tallissa Bonnien varsomisen. Illalla pieni, liinakko ponimme oli antanut selviä merkkejä, että tänään posahtaa. Bonnie synnyttikin rautiaankirjavat kaksoset. Tytöt kihisivät kädet suidensa edessä, kunnes vaaleampi varsakin nousi jalat vapisten seisomaan. "Iskä... Miks toi on tommonen?" Olivia 7v kysyi huolestuneeseen sävyyn. "Kuules, tämä orivarsa on lyhytlasvuinen. Kääpiö. Dwarf. Se on vähän pienempi kuin siskonsa, lyhyempi kaula ja selkäkuin normaalisti, mutta muuten terve ja pystyy elämään normaalin hevosen elämää" Oliver kertoi, vähän tönkösti, sillä tämä oli hänelle itselleenkin aivan ensimäinen kerta edes nähdä kääpiöhevosta. "Anna pohjetta, POHJETTA! Se koipi kiinni sinne kylkeen - ja liikkuu, hop ... hop ... hop, hop", Oliver ohjeisti kuuluvalla äänellä Arthuria kentän keskeltä. Ruunan ja pojan yhteistyö ei ole pelannut alun alkaenkaan: Hevonen pistää en pysty en kykene -vaihteen päälle eikä ota ratsastajaansa tosissaan, eikä tällöin Arthurin avutkaan mene läpi. "Anna ohjaa, paino istuinluille ja ajattele eeeeteeeeenpääääin" Oliver jatkoi ohjeistustaan, kun ruunikko ruuna kitisi laukannostosta päänsä taivaisiin heittäen ja kuolaimeen purren. Lifi roiski häntäänsä ilmassa, kun tuo pikkuhiljaa taipui Arthurin pohkeen ympärille keskiympyrällä. Ruuna on niin herkkä ja herkkähipiäinen, että dramaattiseksi ruvetessaan tuo on meinannut juosta alta ja jos liikaa Lifiärajoittaa, vetää tuo liinat kiinni ja alkaa temppuilemaan. Valitettavasti ruunan kapasiteetti ei riitä Oliverille ja koska luonteet eivät Arthurin kanssa kohtaa, täytyy ruunan pitämistä Baffner Estatessa harkita uudestaan. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee, josko vielä tulisikin jotain. Voi olla, että Lifi pääseen jonkun napakan nuoren ratsuksi pian, kyllä ruunalla kilpakentille on asiaa ja potentiaalia metrin luokissa ja vaativan B:n tasolle asti. "Oliver.... taasko" Lucas huokaisi pettyneen oloisesti, kun blondi astui ulos hevosautonsa kuskin paikalta. Auto ei ollut tyhjillään, vaan parkkeerattu peräkohti kototallin ovia. Jotain on taas meneillään, eikä hevosmäärän vähennys ollut yksi niistä. Päin vastoin. Lucas ei alkuun välittänyt Oliverin heppashoppailuista, mutta tallipäivityksen jälkeen kaikki on ollut jokseenkin... Suurta. Liian suurta punapään rauhaa rakastavaan ja vaatimattomaan mieleen. "Lucas älä viitti, mulla on selvä visio tästä - ja toisekseen Kieranhan on ruvennut poniratsastajaksi" Oliver sanoi, epäonnistuen lepyttely-yrityksessään. "Poniratsastajaksi? Ostitko PONIN? Arthurikaan ei kauan ole ponimitoissa", viiksekäs punapääaivan järkyttyi. "Ja brittipuokin, se on nätti se! Ehkä sä innostut vielä tästä klassisemmasta menosta" blondi jatkoi hymyillen, samalla hevosauton lukituksia availlen. Levottomat matkustavat tömistelivät ja liikkuivat kuljetusbokseissaan. "En ikinä, nirhaan sut jos Reubenin värväät koulukenttien kiertäjäksi", Lucas uhkailileikkimielisesti, johon Oliver nauahti ja heilautti käsiään esittäen säikähtänyttä. Vaikka uutiset eivät ilahduttaneet viiksivallua, auttoi tuo kumminkin ystäväänsä purkamaan uudet kaviokkaansa. Oliver talutti uuden englanninpuoliveritammansa ulos autosta. "Tässä on Sasha, joka kyllä jo matkalla lyheni Sakuksi. Kingdom's Sunshine. Kuusivuotias, samppanjankirjava neiti, joka tulevaisuudessa myyjänsä mukaan voisi ratana loikkia jopa puoltatoista metriä" Oliver esitteli pää pilvissä ympäristöään tutkiskelevaa tammaa ylpeänä, kuten lähes jokaista ostostaan. Paitsi Keltsiä. Lucas nyökytteli viiksiään hipelöiden. "Onhan se kaunis ja näyttävä, tasokaskin. Toivottavasti sillä on älliäkin hommaan" punapää jatkoi ääneen miettien. "Kyllä se osasi koppiin kävellä ja sieltä ulos, yhtenä kappaleena vielä - ihan hyvältä vaikuttaa toistaseksi" blondi naurahti ja talutti tamman talliin. Lucas astui hevosautoon, hakeakseen ponin. Yllätyksekseen mies näkee pienen, hieman yli luovutusikäisen ja erikoisen värisen ponitammavarsan. "Tää tiikenkirjava tytsy on saksanratsuponitamma tasokkaasta suvusta, jolla Arthurikin voisi kilpailla, vaikka vielä kasvaisikin. Kasvuennuste ei monesta sentistä jää vajaaksi 150:stä. Isänsä hyppii ratana 130-senttiä. Kovin herttainen ja rauhallinen varsaksi, suunnitelmana olisi kaksosille hyvä ensiratsu - sitten noiden... pirullisten shetlanninponien jälkeen." blondi palasi, selittäen yllättyneelle ystävälleen uudesta ponista. "...Jahas" Lucas sai vastattua, huokaisi ja avasi oven hakeakseen varsan. Poni sisälle ja iltatallin tekoon. Onneksi työntekijöitä on lisääntynyt hevostentenkin lisääntyessä. |
TÄMÄ ON VIRTUAALITALLI
UpdatesTallipäivityksiä tekstimuodossa. Jos on.
OTSIKKO ... 1.3.2022 R.I.P. Taboo :( OPEN 16.11.2021 Boxi auki, tämmöistä lootaa en olekaan sivuilleni ottanut sitten Suntuubin jälkeen... Noh, piti kirjoittaa ylös että hevosia rekkailtu niin PKK kuin VRL:nkin listoille. Myös porrastettuja taas ralliteltu läpi tallin hevosten kanssa. Arkisto
April 2022
Tagit
All
VIRTUAALITALLI
|